Henkilökohtainen kiire

Kun maanantaina bussi ja jalkani veivät minut aamuvuoroon, minulle nakitettiin erään tilauksen salaattibuffet. Vihreä salaatti, lohi-caesarsalaatti sekä härkä-pastasalaatti.

Tämä uudessa paikassa olo on jännää siksi, että vaikka minä tiedän millaisia salaatteja näistä mikäkin on, niin en kuitenkaan tiedä millaisia ne ovat tuolla paikassa. Siksi tunnen itseni tyhmäksi, kun kyselen että mitä laitetaan mihinkin. Tietysti se on ok, sanoo järkeni koska mistäpä minä tietäisin millaisia salaatteja tuossa talossa on ollut tapana tehdä. Toisaalta pääni samalla myös miettii, että pitävätkö he minua ihan osaamattomana kun kyselen. Että toki vaikka olen vasta oppimassa, niin kaipa sitä nyt pitäisi osata salaatti tehdä. Tietysti osasinkin, kun joku osaavampi minulle ensin kertoi että mitä kaikkea laitetaan. Nimittäin kun aloin pastasalaattia tekemään ja meinasin pastan mittailla, kysyin että millainen määrä pastaa per henkilö täällä on ollut tapana salaattiin laittaa. Vastaus oli se, että tämä työntekijä otti pennepastapussin ja kaatoi siitä silmämääräisesti pakkiin ja sanoi "tuon verran"

Siinäpä vasemmalla on kuvaa lohi-caesarsalaatin teosta (sen otti aikkarin kollegani) ja oikealla valmis härkä-pastasalaatti.


Muutenkin minä koen, että olen rasittava kun kyselen. Mutta kyselen koska en tiedä. Mutta mietin että olettavatko he että minä tietäisin.

Tässä mielestäni myös ehkä näkyy vähän se huono puoli siitä että tein neljä näyttöä samassa paikassa ja olin pitkään siellä. Ne tavat (ja myös koulussa opitut) ovat aika tiukassa ja välillä tuntuu että uusien tapojen ja tyylien omaksuminen on välillä hankalaa. Niinkin yksinkertainen asia että avatutkin paketit viedään takaisin niihin isoihin kylmiöihin paikkaan b eikä jätetä siihen keittiön kylmiöön paikkaan a, on jotenkin hämmentävää. Koulussa kun teroitettiin sitä miten niitä avattuja ei saanut missään nimessä viedä takaisin, vaan ne piti jättää keittiön omaan kylmiöön. Vaikka se toki oli vain koulun käytäntö. No kyllähän tuossa tämän paikan hommassa on selvä järki, sillä siinä keittiön kylmiössä ei ole kuin juuri vain ne ev:t. Kaikki muu pois. Ja tottakai tämän muistan ja vienkin takaisin aina jos sellainen tilanne tulee, mutta se vaatii jotenkin henkisesti jonkin verran työstämistä oppia pois siitä tietynlaisesta ajatusmallista minkä on oppinut. Ja ymmärtää se, että eri paikoissa on eri tavat ja ne voivat silti olla oikeita.

Ja jos et kysy jotain pienintäkin asiaa, niin suurella todennäköisyydellä teet sen väärin. Siis eri tavalla kuin heillä on tapana. Mutta jos haluat tehdä sen kerralla oikein, kysyt ensin että miten se tehdään ja sitten vasta teet. Ja sitten sinusta ajatellaan ettet osaa itse ajatella yhtään kun vaan kyselet kaiken. Vai ajatellaanko? Tämä on ainakin nyt se minun suurin ongelmani tuolla. Epävarmuus joka tulee juuri siitä, että en osaa talon tapoja, mutta haluaisin osata ilman että joudun kysellä jatkuvasti. Se kai ei kuitenkaan muuten ole mahdollista kuin jos osaisi lukea ajatuksia.

Päivän viimeinen homma oli tehdä saman päivän illalle yhdelle kokousporukalle voileivät:

Tiistaina kävin ensin ruotsin tunneilla..

Ritva vei!

Ja työpaikalla minulle ilmoitettiinkin että saan olla piisissä toisen kokin kanssa. Hahaa! Jos yksi asia siitä hommasta pitää sanoa, niin se että hyvänen aika miten taitavia nuo kokit tuolla ovat. Miten muistavat ulkoa kaiken. Miten kauan mikäkin on uunissa, paljon tarvitaan mitäkin mihinkin annokseen jne.
Meni ihan älyttömästi vuohenjuusto-broiskusalaatteja ja nyt osaan unissanikin ne tehdä aivan ilman mitään ohjetta! Tein oikeasti varmaan ainakin kuusi. Lisäksi tein vihersalaatteja pari. Yhden ruiskuorrutetun kuhankin, jonka osaan myös ulkoa. Ja välillä homma menikin niin että kokki paistoi lihat ja minä viimeistelin annoksia. Tietyssä vaiheessa siihen iski aivan älytön tilaussuma ja tämä kokki huikkasi toisen kaverikseen purkamaan sitä, sillä minusta ei (ainakaan vielä) ole siinä yhtään apua. Kävin heille sitten hakemassa lisää ev:tä vetareihin ja hoidin patatiskiä, eli sitä ruoanvalmistustiskiä.

Tuossa piisissä on muuten tosi hankala ottaa kuvia. Siinä pitää annokset kasata reippaalla tahdilla ja pyytää tarjoilija hakemaan asap. Eli kaikesta en kyllä mitenkään saa kuvia. Tässäkin on vielä vaiheessa olevia annoksia kun yhdestä puuttuu koristeyrtit ja yksi tarvitsee vielä lisää ja yhdessä on majoneesitippa rumasti.

En tiedä tulkitsinko väärin, mutta tämä kokki jonka kanssa annoksia tein alkoi ehkä vähän hermostumaan siinä kun tuli kiirettä. Hermostua ei ehkä ole oikea sana, vaan siis kun alkoi tilauksia kasaantua niin sellainen tietynlainen painehan siinä tulee ja se alkoi näkyä. Kun kävin hakemassa heille lisää pippurikastiketta, en kerennyt kun ulos kylmiöstä sen kanssa niin jo minulle huikattiin että "pitäis olla jo" joka mielestäni oli aika jännästi sanottu kun vasta sieltä kylmiöstä ulos tulin ja mukamas samaan aikaan olisi pitänyt jo teleportata itsensä siihen hellan ääreen mättämään kastiketta kattilaan. Noh joo, ei se haitannut. Ja tämä kokki laittoi patapesuun tulevan astian aina niin kovaa altaaseen, että säikähdin joka kerta kun hän sen selkäni takaa sen tuli laittamaan :D

Pysyttelin sitten taka-alalla. Täyttelin vetareita, pesin tiskiä ja tarkkailin heitä. Hieman ennen kotiinlähtöäni menin juttelemaan tälle kokille ja kysyin että millainen tämä päivä oli, siis rauhallinen, kiireinen vai jotain siltä väliltä. Tämä kokki oli täysin normaali ystävällinen itsensä ja sanoi että ilta oli aika normaali tasapaksu. "Tuli vain sellainen henkilökohtainen kiire siinä yhessä vaiheessa." Okei. Sitten vaihdettiin muutama sana työvuoroistani ja sitten huikkasin heipat ja lähdin.

Keskiviikkona meillä oli koululla sitä Suomalainen ruoka tänään -koulutusta. Olimme keittiössä Margit Kojon johdolla ja teimme ruokaa hänen resepteistään. Minä tein inkivääri-omena-lihapullia ja ne olivat tosi hyviä. Myös reseptitar itse kehui niitä kun kävi maistamassa. Ensimmäisestä kokkailukerrastamme jäi vähän ristiriitainen fiilis. Toisaalta se nainen tietää paljon ja hänellä on paljon vinkkejä kerrottavanaan. Hän ajaa hyvää asiaa joka itseänikin kovasti kiinnostaa ja haluan oppia siitä uutta. Mutta samaan aikaan toisaalta hänessä on edelleen ripaus vanhanaikaisuutta. Jos niin voi sanoa. Toivottavasti kouluttajalta ei tätä tekstiä lukiessa nouse savu korvista.... :D Mutta toisaalta retrohan on taas in. Vaikka minun mielestäni tietynlaiset hedelmänpaloilla koristellut kakut ovat aivan hirveitä, niitä tilataan edelleen paljon. Esimerkiksi siis tästä retrosta.

Ja mikä minua kokkikoulua käyvään lievästi perfektionistiin opiskelijaan otti aavistuksen hermoon siellä keittiössä oli nämä ammattilaiset ja ei-ammattilaiset jotka tulivat mitä ihmeellisimmissä vaatteissa sinne. Näkyi crocsit, näkyi vain pikkuinen huivi keskellä päätä jonka etu- että takaosasta tursuava kikkaratukka heilui tuulessa kun tämä henkilö kokkasi. Tosin se ärsyttää minua joka paikassa. Jos meille opetetaan koulussa että kaikki tukka piiloon ja korut pois niin miten kuitenkin kaikissa mahdollisissa puljuissa on aina niitä henkilöitä joilla on ne korvikset, jopa sormukset tai kaulakoru ja tukkaa näkyvissä! Siis jos ajatellaan ammattimaisesti, niin eikö sitten vaan välitetä siitä että saattaa hiuksia tippua ruokaan? Siitä kun tulee kuitenkin sanomista ja sen takia voi menettää asiakkaitakin. Sama korujen kanssa tietysti. Vaikka ainahan voi sitten vedota siihen että ovat asiakkaiden hiuksia. Mutta en minä ainakaan halua olla se kenen hiuksia sieltä ruoasta löytyy. Ja itsehän sen tiedän etteivät ne minun ole kun hattuni peittää kaikki hiukseni aina.

Minua harmittaa se, että tiedän monien olevan todella ammattitaitoisia kokkeja mutta minulle ainakin tulee sellaisesta kokista epäammattimainen olo jos pitää korunsa työpäivänsä ajan paikallaan.
 

Viikonloppu ala carte -ravintolassa pikkujouluaikaan

Melkoista hulinaa ettenkö sanoisi. Menin lauantaina vielä kaiken lisäksi iltaan (14-21.30), joten pääsin näkemään sen kiireen parhaimmillaan (pahimmillaan).

Minua ei silloin (onneksi, härregyd) nakitettu lähellekään sitä keittiön osaa missä illan annokset tehtiin, vaan hoidin yhden työntekijän (K) kanssa erillisen pikkujouluporukan murkinoista. Heille meni aluksi osalle juustolautasia, osalle leikkelelautasia. Juustolautasten ulkonäön sain ihan itse keksiä, leikkelelautasia teimme sarjatyönä K:n kanssa koska niissä oli sen verran enemmän komponentteja.

Pääruokana heille meni osalle ruiskuorrutettua kuhaa ja osalle poronvasapaistia (jotka olin aiemmin päivällä leikannut +-150 g paloihin) Kuha tuli suoraan kokin hyppysistä luukulta, mutta me K:n ja avuksemme rientäneen toisen luukkukokin J:n avustuksella kokosimme sarjatyönä poroannokset. Niistä en muuten kerennyt kuvaa ottamaan kun tarjoilija haki niitä sitä mukaa kun saimme valmiiksi, mutta yksi annos jäi ylimääräiseksi ja siitä tajusin lopulta napata kuvan:

Ei ole enää kauneimmillaan kun on jo tovin seisoskellut pöydällä.. Eikä kuvakaan ole paras mahdollinen :D

Tuona päivänä kerkesin puuhailla muutakin, sillä tämä meidän ruokatilaushässäkkä alkoi vasta klo 20. Suoritin onnetonta räpellystä salitiskinurkassa, jossa ei kyllä pinot huventuneet vaikka kuinka huhkin, nimittäin samaan aikaan oli muitakin pikkujouluporukoita vuokratuissa tiloissa ja sieltä sitten niiden tarjoilijat toivat kärritolkulla lisää tiskiä. Ai hyvänen aika sitä tiskin määrää! Vaikka tiskissä tykkään ollakin, niin oli ihan mukava kuulla V:n huikkaavan keittiössä yhtäkkiä: "minä lainaan vähän Juttaa!" ja sitten sain käskyn lähteä hänen peräänsä. Hänellä oli hoidettavanaan yksin yli sadan hengen porukan ruoat kaikkineen mutta häneltä olivat kädet loppumassa. Siispä hän nakitti minut viimeistelemään tuon kyseisen porukan jälkiruoat kun itse juoksi muiden ruokien kanssa. No sehän hoitui :)

Mitäs muuta puuhailin. No sitten kun oltiin saatu pääruoat menemään sinne pikkujouluporukalle, alettiin yhdessä viimeistelemään jälkkäreitä, jotka olivat mitkäs muutkaan kuin lakka creme bruleet. Kokonaan en kerennyt sitä hommaa kuitenkaan tehdä kun jo kello näytti kotiin lähtöä.

Mutta olihan se kiire ja paine aistittavissa luukkukokeista selvästi. Eikä selvästikään sellaiset tilanteet helpottaneet sitä, kun tarjoilijat eivät aina hakeneet ruokia silloin kun piti ja sitten kun ei olisi pitänyt tullakaan, niin tulivat kyselemään että mitä annoksia nämä tässä ovat. Huomasin myös, että silläkin on vaikutusta kenet mahdat saada siihen luukulle kanssasi kokkaamaan. Kirosanojakin saatoin kuulla toisen kokin suusta, syystä tai toisesta. Ainakin yksi harmituksen aihe oli vetareista kesken loppuvat komponentit.

Sunnuntaina oli todella hiljainen päivä. Oli sunnuntaibrunssi, josta kävinkin hakemassa päivän ruoan kun se hetki koitti:

Ja koko päivän oikeastaan tein esivalmisteluja. Miniporkkanoita, aiolia, marinoin jättikatkaravun pyrstöt, kelmutin brunssilta jääneitä herkkuja ja vein kylmään.. ja loppuaika menikin siinä, kun teimme sarjatyönä aikkarin kokkiopiskelijan kanssa kinkkuwrappeja huomisen kahteen eri tilaukseen. Ja viimeisen 20 minuutin aikana pestiin keittiön lattia!

Aika huvittavaa, että samaan keittiöön tulee joku vain aikkarilta. Ja pian huomaatkin että olette tavallaan tuttuja, vaikkette olekaan. Meidän miehet nimittäin on kavereita! Ja oli meillä muitakin kytköksiä. Tänään eri toten meillä juttu luisti ihan kunnolla ja vertailtiinkin aika paljon opinahjojamme. Hänhän tekee näytön tuosta annoshommasta niin että on vain 8 päivää työssäoppimassa. Meikäläisen korvaan kuulostaa aika käsittämättömän lyhyeltä ajalta ainakin jos haluaa näytöstään kolmosen.

Noh mutta se viikonlopusta. Huomenna menen taas aamuun, katsotaan josko saisin tehdä jotain annoksiakin luukulla välillä :)

Varsin erilainen maailma

.. On tuo ala carte -ravintola nimittäin. Aivan erilaista puuhaa. Suurimman osan ajasta kaikessa rauhassa (aamuvuorossa varsinkin) esivalmistellaan kaikkea illalle. Vetolaatikot täyteen. Esivalmistekylmiöön lisää varalle. Koko keittiö on yhtä vetolaatikkoa! Mutta se on ihan hirvittävän nerokasta. Miten helppoa onkaan kun annoksia tilausten mukaan aletaan kasaamaan, kun kaikki on siellä vetolaatikoissa käden ulottuvilla. Tämä nyt ehkä kuulostaa kummalta, mut ihan oikeasti en ollut tullut ajatelleeksikaan miten tuollainen oikea annosravintolan keittiö toimii. No nyt tiedän. Mikä mikä nerokkuus tuolla minun top-paikassani on myös se, että salin astioille on oma tiskikoneensa ja keittiön välineille omansa! Mutta yksi asia on jännä. Kelmu. Jos minun pitäisi nimetä yksi sana jota kuulen päivittäin kaikista eniten, niin se on kelmu se. Koska sitä käytetään paljon. Kelmu kelmu kelmu.

Maanantaina työpaikkaohjaajani heitti minut suoraan suden suuhun sanomalla että tänään on kymmenen hengen tilauslounasannokset ja sinä saat tehdä ne. Whaat. Samaan aikaan olin myös annoskokki muutenkin ja tein niitä lounaan annoksiakin sitä mukaa kun kone syöksi kuittia keittiöön. No oikeasti muistan ulkoa ne annokset: 2 kpl tattiohrattoa ja härkäpapupyöryköitä, 4 kpl ruiskuorrutettua kuhaa ja ne kymmenen tilauslounasannosta, jotka olivat kanaa, lohkoperunoita ym. Ruiskuorrutettu kuha on noista lemppariannokseni tehdä! Ja osaankin sen jo ulkoa ;) Kerkesin kahdesta napata kuvankin:

Tarjoilijat nimittäin kävivät välillä hiillostamassa ja sanomassa esimerkiksi että "ne pitäis nyt mahdollisimman nopeasti tehdä", "niillä on sitten kiire" ja sen sellaista mukavaa.
Aikaisemmassa tekstissä kun kerroin tehneeni jotain kutterilla, niin se oli tuo pistou! Tuo vihreä tavara lautasen molemmissa kulmissa.

Ne tilauslounaan kana-annokset näyttivät tältä:

On muuten haastavaa tuo kuvien ottaminen tuolla juuri sen takia, että tarjoilijat saattavat olla melkein käsi ojossa odottamassa annoksiaan vietäväksi kun niitä kasaat, joten esimerkiksi tattiohratoista ei ole kuvia tästä syystä.

Tuolloin maanantaina myös mm. kuutioin naudanposkea. Sekin oli sitä esivalmistelua ja vetolaatikoiden täyttöä. Ja sitten tietysti tiskikoneiden kanssa olen tehnyt tuttavuutta jne.

Tiistaina kävin ensin vähän koulun opiskelemassa ruotsia, jonka jälkeen painuin töihin iltavuoroon, josta pääsin 21.30. Vaikka oli arkipäivä, niin kyllä sen siinä illalla huomasi että sutina on aivan toisenlaista kuin lounasaikaan. Silloin pysyttelin pois "pelipaikoilta" ja hoitelin muita juttuja, esim tiskiä ja kokosin, paistoin ja pakkasin kylmiöön lakka-creme bruleet:

Pakkasin myös mac&cheeseä vuokiin ja kelmutin omaan vetolaatikkoonsa. Ennen kaikkea myös tarkkailin sitä kahden kokin koordinoitua annosten tekemistä ja kasaamista, ja se oli kuulkaa hienon näköistä se.

Ainiin, teinhän tiistaina siinä vuoroni aluksi broileri-vuohenjuustosalaatin! Onneksi minua tarkkailtiin, sillä enhän tajunnut että sehän on ihan ruokasalaatti, joten laitoin alkusalaattien annoskortin mukaan salaattisekoitusta ensin, joka tietysti oli liian vähän.

Tiistai-iltana pääsin myös näkemään minne ja miten roskat viedään pihalle, hurraa!

Illasta varmaankin kaksi viimeistä tuntia sain vietettyä illallistiskissä koska ne olivat kerääntyneet jo monta tuntia ja minua alkaa sellaiset valtavat tiskimäärät ahdistamaan. Pääsin myös aloittelemaan "lopputiskausta" eli mitä kaikkea muutakin sitten oikein pestään kun ilta alkaa olla paketissa.

Kun kun kello alkoi lähennellä 21.30, sain luvan poistua takavasemmalle ja hitsi kun oli nättiä kun tulin ovesta ulos:

Keskiviikkona alkoi koulutus, johon ilmoittauduin jokunen aika sitten. Koin että tämä koulutussarja on sellainen "syventävä" joka tekee vain hyvää tulevaa ammattiani ajatellen.

Nyt vietän vähän vapaata, jotta jaksan viikonloppuna painaa töitä molempina päivinä. Esim lauantaina olen iltavuorossa, joten sittenpä se nähdään mitä se todellisuus tarjoiluaikaan oikeasti on siellä keittiössä! Jännä nähdä. Palataan siihen sunnuntaina.

Tänään on muuten kesäisen työnantajani eli Ankkapurhan kulttuurisäätiön vuosijuhla, jonne lähden smart casual -pukukoodiin sopivissa vaatteissa yhdessä edustusmieheni (eli mieheni) kanssa moikkaamaan työkavereita puolen vuoden ajalta ja syömään hyvin! :)

Näyttö 4/6, jäähyväiset ja uusi top-jakso

Tämä viikko käynnisteltiin lounasruokien näytöllä. Tein lounaan lämpimän ruoan, joka oli

Yrttibroileria, riisi-moniviljaseosta sekä värikkäinä vihanneksina punaista ja keltaista paprikaa, kesäkurpitsaa sekä sipulia. Koska oli maanantai, kukaan ei ollut esivalmistellut kasviksia joten leikkelin ne siinä aamulla ensitöikseni kunhan olin ottanut kanat huoneenlämpöön ja maustanut.

Pysyin aikataulussani hienosti ja ruoka oli ajallaan valmista. Tässä alla olevassa kuvassa on salin biojäteroskis tarjoilun ajalta. Ihan jees!

Ja niinhän siinä kävi, että sieltä tupsahti arvosanaksi K3.

Tiistaina meillä olikin koulupäivä, sillä meillä alkoi viimein kielet! Opettaja oli meille entuudestaan tuntematon, mutta hän on tosi mukava! Tunneilla oli mukavaa ja olin jopa vähän äimistynyt siitä miten hienoja erilaisia oppimisympäristöjä ja opettamistyökaluja nykyään käytetään. Noilla työkaluilla olisin varmasti itsekin oppinut yläasteella ruotsin paremmin. Noh, ainahan sitä voi oppia uutta. Itse olen mielessäni luokitellut ruotsin omaamiseni luokkaan "tyydyttävä", vaikka oikeasti ymmärrän ruotsia luettuna melko hyvin ja pystyn kyllä muodostamaan suht yksinkertaisia lauseita, esim tuolla tunneilla esittelin itseni sanomalla ruotsiksi "nimeni on jutta, olen 27 v mutta ensi perjantaina minulla on synttärit, asun paikassa x" eli tavallaan minulla joku osaaminen on olemassa takaraivossa, mutta haluaisin sen olevan niiiin paljon parempi.

 Keskiviikkona tein marjarahkan jälkkäriksi. Pariin kertaan olen kerennytkin sitä tehdä :D

Keskviikko oli myös minun viimeinen päiväni tuolla paikassa. Siis aivan ultimaattisen viimeinen, joten olo oli vähän outo. Tein henkilökunnalle kakun kiitokseksi näistä kuukausista sekä näyttöjen suorittamisen mahdollistamisesta yleisestikin.

Haikeaa oli, ainakin pääni sisällä. Ne nurkat ovat tulleet niin tutuiksi tässä puolen vuoden aikana, että minun oli jotenkin vaikea saada sitä taottua tajuntaani että kaikki kerrat sinä päivänä olivat niitä viimeisiä.

Heippa kartano ja kaappi!

Torstaina vietin oman tyhy-päiväni ja puunasin talon ja kävin ostamassa ensi viikolla oleviin smart casual -pukukoodattuihin bileisiin vähän taminetta. Näen työporukan vielä kerran yhtä aikaa silloin 8)

Perjantaina paukkasin uuteen top-paikkaan!

Kylläpä muuten jännitti. Ja ai hyvänen aika miten urpolta sitä voikaan itsensä tuntea kun ei yhtään tunne paikkoja tai tapoja. Kylmiöitä on 150 jaettuna mitä ihmeellisimmin tavoin, esimerkiksi. Voisi kuvitella, että ranskankerma on siellä missä vispikermakin. No eipä ole!

No mutta juu, tein sitä sun tätä. Esivalmisteluja iltaa varten, kun aamuvuorossa siis olin. Esivalmistelin huomista aamupalaa pilkkomalla kurkkua ja tomaattia, täyttelin jälkkärivetolaatikoita iltaa varten, pilkoin herkkusieniä, sipulia ja pekonia härkäruukkuun, leikkasin ja asettelin tarjottimille leivoksia tilausjuttuun, leikkasin salaattia, tein itselleni nyhtökauragratiinia (!), pyörähdin toisessa tiskinurkassa ja pyyhin tasoja ja ja jaja tein äää mikä sen nimi oli.... no se alkoi p:llä :D sellainen kutterilla ei-ihan-sileäksi vedettävä sörsseli. Ja olin vahingossa 15 minuuttia ylitöissä kun en kelloa kovasti vilkuillut. Ruokatauonkin pidin vähän jälkeen klo 14..

Onko muuten edes parasta että tuolla on erikseen tiskikoneet salin astioille ja ruoantekovälineille? Hitsin kätevää! Ne ovat vieläpä eri puolilla keittiötä. Perjantaina muuten oli töissä se tarjoilija, joka oli meidän tarjoilijana kun kävimme syömässä syyskuussa. Pääsinpä sanomaan hänelle että minä olin se hankala asiakas joka halusi pelkkää kanaa :D

Mutta eipä nyt muuta tähän hätään! Yhtään ainutta kuvaa en alkanut räpsimään tuolloin. Jospa ensi viikolla.

Toiseksi viimeinen viikko lounashommia

Vähiin käy.

Näyttösuunnitelma ja aikataulutus on pistetty sähköisesti eteenpäin ja kohtahan se näyttöpäivä koittaakin.. (tähän kohtaan sellainen vakavana irvistävä hymiö)

Mutta puhutaanpa ensin vähän tästä viikosta.

Aamut ovat olleet hirrrrveen nättejä kun olen töihin seitsemäksi painellut jalkaisin menemään.

Katsokaapa vaan.


Maanantaina olin the salad lady. Tein normaaliin tapaan vihersalaatin, komboihin heitin melonia, raejuustoa ja jotain mitä en muista ja sen lisäksi tein edellispäivän ylijääneistä herkuista lohi-riisi-kasvissalaatin. Se oli hitti! Kuvaa en muistanut ollenkaan ottaa. Mutta salaattia tein silti.

Tiistaina sain tehdä mangokanaa! En ole kotonakaan oikeastaan sen kummemmin hedelmiä ja lihaa yhdistellyt (okei välillä ananasta olen laittanut kanakastikkeeseen. Ja viime jouluna tarjoilin sitruunakanaa, hups :D no en sen enempää ole tehnyt) mutta tämä kuulkaas toimi kivasti mielestäni! Kokki itsekin yllättyi miten hyvää tuli! Mango oli siis soseena ja mausteeksi laitoin inkivääriä ja suolaa vaan. Nam!

Hiilareina meillä oli mangokanan kanssa ohrahelmet. Tässä meikäläisen annos siltä päivältä:

Keskiviikkona meillä oli ruokana kalkkunahöystöä ja sain kunnian maustaa paahdetut kurpitsalohkot. Lohkot tosin maustettiin erään ohjeen mukaan jonka emäntä toi tullessaan eräästä koulutuksesta. Mausteet olivat itämaisia ja sopivat minusta kivasti myskikurpitsan kanssa!

Meillä oli tuolloin keskiviikkona myös listan mukaan yksi lakto-ovo-vege ja tein hänelle sitten kasvishöystön. Tuossa alkuperäisessä kalkkunahöystössä oli kantarellia, joten toki laitoin sitä siihen lakto-ovo-vegellekin. Sen lisäksi heittelin sinne paprikaa ja punaisia linssejä. Ja sipulia.

Kasvishöystö menossa uuniin lämmittelemään ja odottelemaan tarjoilun alkua vaikka toki se aivan lämmintä oli kun pannulta sen tuohon pikkupakkiin heitin.


Torstaina oli erityisten juttujen päivä. Kävin pyörähtämässä seuraavalla työssäoppimispaikalla..

.. Sekä koululla taas top secret kokouksessa ;)

Siellä saa kakkua.

Perjantaina olin jälkkärilady ja tein hedelmäsalaatin, johon käytin ainoastaan tuoreita kylmiön antimia; persimoneja, vesimelonia, päärynää, omenaa, mandariinia..

Ja tässä vielä meikäläisen annos perjantailta:

Näitä lautaskuvia täytyy laittaa siksi, että kouluttajat näkevät että meillä on terveellinen lautasmalli hanskassa. Tänän olisin kyllä voinut ottaa vähän enemmän tuota salaattia.. Mutta siis pääpointti siinä että oikea lautasmalli on hanskassa!

Tästä tekstistä tuli tällainen luettelomainen nyt tällä kertaa. Noiden päähommien lisäksi olen totta kai heilunut tiskissä, salissa, niiden välissä, varastoissa, toimistossa, kylmiöissä, letkun varressa, harjan varressa, lastan varressa.... kyllä te tiedätte.

Tänään se iski mulle ensimmäisen kerran kunnolla, että kohtahan aherrukseni tuolla loppuu pysyvästi. Puoli vuotta olen kulkenut tuota samaa reittiä joko kävellen, pyörällä tai joskus autollakin. Aamulla ennen kuutta, illalla kymmenen jälkeen. Ja siltä väliltä. Tammitietä kohti kartanoa. Samat rappuset ylös, samasta ovesta sisään, pukkareille, työvaatteissa keittiöön, kassi toimistoon, käsien pesu. Jatkuuko elämä sen jälkeen kun en tuonne enää mene? Miten osaan olla kun en enää näe niitä tyyppejä? Keittiön väkeä. Siivoojia. Ohjaajia. Huoltomiehiä. Ne naamat on niin tuttuja.
Yhteiset aamupalat, lounaat ja kahvitauot työkavereiden kanssa.
Leirikoululaiset.
K ja E makasiinikahvilassa.
Muunmuassa.

Täytyy lopettaa tämä mietiskely ennen kuin alkaa vetistely.

Tänään muuten opin kaksi uutta asiaa. Opin lyömään lounassetelin kassaan. Jep, puoli vuotta töitä takana ja vasta nyt kohdalleni osui lounassetelillä maksava asiakas.
Toinen uusi juttu oli astianpesukoneen perusteellisempi purku huomista super puhdistusta varten. Ei ole ollut tähän mennessä tähdet kohdallaan että olisin päässyt osaksi sitä aiemmin. No nyt pääsin!

Tällä viikolla muuten tilitin yhtenä päivänä kassankin. Viimeksi elokuussa olen tilittänyt kun vielä makasiinikahvilassa olin töissä.

No mutta nyt riittää tämä muistelu. Kaksi päivää on vielä töitä edessä, vetistellään sitten ensi viikolla 8)

2.11. oli nättiä. Kuvat ovat iltapäivältä kotimatkaltani.

Hämmentävä viikko

Viikot menevät melkoisen nopsaan! Silloin kun ensimmäinen top-jakso alkoi, tuntui että se kesti ikuisuuden. Nyt tuntuu että ensimmäisen viikon jälkeen pitää melkein jo lähettää kouluttajalle näyttösuunnitelma, huuh. No kohtahan se oikeasti pitääkin kirjoittaa. Itseasiassa ensi viikolla :O Tai vaikka tänä viikonloppuna...

Maanantaina vastasin salaattipöydästä. Tein vihreän salaatin, porkkana-kyssäkaaliraasteen ja komboihin viipaloin tomaattia, laitoin ananaspaloja ja yksi minisalaatti oli valmiina jo.

 Mitäs tuumaatte tuosta tomaatista tulleen hävikin määrästä 8)

Ainahan myös pyörähtelen tiskissä sekä salissa aina tarpeen mukaan. Ja teen toki muutakin mitä ikinä tarvitsee, esimerkiksi seuraavan päivän esivalmisteluja. Tuona kyseisenä maanantaina leivoin myös suolaista piirakkaa tiistaina yhteen kahvitukseen. Kaksi pakkia + gluteeniton piirakkavuoallinen.

Tämän normaalin pohjan tein keskimmäisellä yleiskoneella, mikä lie sen virallinen nimi on. Täytyykin ottaa selvää ennen näyttöä! Tuolla siis on kolme yleiskonetta. Pieni pöytämalli, keskikokoinen sekä aivan valtava omilla jaloillaan seisova mööpeli.

Sitten freesailin purjoa ja paprikaa piirakkaan. Niiden lisäksi siihen tuli kalkkunaleikettä pieniksi leikattuna. Päälle tuli juusto-neste-mausteseos ja eikun uuniin!

Kun oli normaalit hoidettu, vein astiat tiskiin ja putsasin pöydän ja keräsin koolle gluteenittomaan tarvittavat tarvikkeet.

Koska normaalin version pohjassa oli kaurahiutaleita, emäntä ehdotti että tähän gluteenittomaan laitettaisiin tavallisen gluteenittoman jauhoseoksen lisäksi vähän grov mixiä, joka on vähän karkeampaa ja tummempaa gluteenitonta jauhoseosta. Taikinasta tuli aika passeli! Ja joo, gluteeniton jauhoseos on melkö pöllyäväistä sorttia, joten kerkesin reippaana sitä jo vähän pöydällekin heittää.

Samoilla täytteillä mentiin.

Tiistaista eteenpäin meillä sitten olikin jännittävää, kun meillä oli asiakkaana yksi leirikoulu sekä yksi tällainen eräs nuorten aikuisten ryhmä. Nykyäänhän on oikeasti aivan valtavasti kaikkia erilaisia ruokavalioita ja allergioita. Harvassa melkein ovat ne ihmiset, jotka eivät noudata mitään ruokavaliota, vaan syövät kaikkea. (Semivege tässä terve!)  

Meille näissä ryhmissä hämmennystä ja jännitystä (jos sallinette ilmaisun) aiheuttivat leirikoululaisissa ollut maitoallergikko ja nuorissa aikuisissa ollut hengenvaarallisesti tomaatille ja paprikalle allerginen, joka kantoi epipeniä mukanaan. (Ja leirikoululaisissa oli myös monia muita allergikkoja mutta niissä ei ollut ns. mitään ihmeellistä) 

Maitoallergiassahan ei sinällään mitään outoa ja vaikeaa olekaan, vaan hänelle sitten tehdään kaikista ruoista maidottomat versiot. Mutta kyllähän se nyt on outoa, että päivä toisensa jälkeen teet juuri näin aina vain huomataksesi ettei tämä kyseinen henkilö syö niitä. Eli toisin sanoen a) hän on ollut viikon nälässä, b) hän on syönyt tavallista ruokaa välittämättä seurauksista, tai c) hän ei ole niin allerginen kuin meille on annettu ymmärtää. 

Hankala asia siksikin, että kun kyseessä on lapsi, niin ei oikein tiedä että pitääkö vain luottaa siihen että lapsi itse tietää mitä voi syödä ja mitä ei vai pitääkö paukata ruokasaliin ohjeistamaan häntä joka ruokailun ajaksi.

Tämä hengenvaarallisesti allerginen nuori henkilö oli muullekin toki allerginen. Esimerkiksi törmäsin ensimmäistä kertaa siihen, että voi olla rucolalle allerginen. Tämän henkilön tiedoissa oli useampi huutomerkkikin ja oikein eritelty etteivät nämä kyseiset ruoka-aineet käy missään muodossa hänelle. Ja että epipen on tarkoitettu tomaatin aiheuttamaan reaktioon, mutta paprikankin aiheuttamaan sitä on mahdollista käyttää. Ok. Keittiön väki otti tottakai tämän tosissaan ja piti huolta (kuten aina kaikissa allergioissa) ettei tapahdu kontaminaatioita missään tilanteessa ja hänelle tehtiin aina oma salaattikin varmuuden vuoksi. Mutta tulipa erään päivällisen aika ja tämä hengenvaarallisesti allerginen kysyi ketsuppia.

..............

..............

..............

Ok. 

Tiistaina toimenkuvani oli lähinnä monitoimimies, sillä lounaskokkivuorossa oli melkoisen reipas kokkisnainen joka tohotti menemään ja teki lounaalle kaiken ennen kuin kerkesin kissaa sanomaan. Enkä nyt tiedä että onko se minun hommani sanoa, että hei mun kyllä piti tehdä se ja se... Kuitenkin kun olen oikeasti siellä oppimassa ja tekemässä, enkä vain käytettävissä apumiehenä tarvittaessa, niin tavallaan sitä olettaisi että työntekijätkin tarkistaisivat että mikä minun hommani on. No vahinkoa ei sattunut! Minulla meni tuossa piirakoiden leikkaamisessa ja tarjottimille jaossa ja lämmityksessä tovi, mutta olisin mielestäni kerennyt siinä samalla vaikka lämpimät kasvikset maustaa ja heittää uuniin..

Kävimme tällöin tiistaina aamusella sitten viemässä ne tekemäni suolaiset piirakat (jotka leikkasin ja lämmitin) emännän kanssa sinne kahvituspaikkaan, joka ei ollut meidän kanssa samassa rakennuksessa. Se oli super vanhassa regina-koulussa jossa oli muun muassa minun vanhalta jo aikoja sitten lakkautetulta ala-asteeltakin tuotuja tavaroita! Tunnistin niitä nimittäin samantien.  Kun sieltä tein lähtöä, sanoin emännälle että minä en nyt näköjään lounaalle mitään saanut tehdä kun sen päivän lounaskokki pani tuulemaan, niin sain sitten tottakai muuta hommaa. Kun lounasaika alkoi lähestyä ja perunat viimein kypsyä (emme tiedä mitä ihmeen maanantaimalleja olivat, mutta kypsyivät höyryssä tooooosi hitaasti) niin lounaskokki delegoi minulle maidottoman/vegaanin muussin teon. Jes! Siispä nappasin perunoista itselleni osan, töräytin kuulkaas tavallisen käsikäyttöisen sähkövatkaimen käyntiin ja kasvismargariinin ja soijaruokakerman (ja suolan) voimin pyöräytin muussin valmiiksi. Ja siitähän tuli hyvää! Vaikka soijatuotteissa se soijan maku aina vähän puskee läpi, niin mielestäni se ei tässä muussissa haitannut ollenkaan. Mietin heti, että pitäisikö kokeilla syödä vaikka viikon verran ihan vegaaniruokaa, se kun nykypäivänä on todella helppoa. Meillähän kotona muutenkin syödään melkeinpä enemmän kasvisruokaa kuin kalaa tai kanaa (koska semivegetaarinen ruokavalio) joten uskoisin sen olevan aika piece of cake. Jos ryhdyn niin pidän teidät lukijani (eli kouluttaja, siskoni, mieheni, äitini ja pari kaveriani :D) ajan tasalla!

Tiistaina muuten iltapäivästä valmistelin seuraavan päivän lämpimiä kasviksiakin. Ne olivat myskikurpitsa, kyssäkaali ja nauris.

Olipa muuten vähän hankala käsiteltävä tuo kurpitsa!

Keskiviikkona töräytin aamulle sen isoimman mööpelin tulille ja tein marjarahkan lounaan jälkiruoaksi. Monesti kuvissani ei aina ole selvää logiikkaa. Kuten näissä alla olevissa kuvissa olen jo lähes kaikki marjat heittänyt rahkaan, mutta vasta sitten tajusin ottaa kuvan. Tai kun olen vienyt tuotokset jo kylmään, muistan vasta sitten ottaa kuvatkin. Pahoittelut!

Sillä pienimmällä pöytämallisella yleiskoneella vatkasin maidottoman marjavaahdon soijavisparista. Se on tuossa vasemmalla. 

Torstaina oli kuumat paikat koska minulle oli nakitettu nakkikastikkeen teko 80:lle. Oolrait! Jo itseasiassa keskiviikkona iltapäivästä tein itselleni (kolmelle eri muistilapulle) sotasuunnitelmaa erityisruokavalioihin. Minun täytyi tehdä tomaatiton ja paprikaton kastike sille hengenvaarallisesti allergiselle. Sitten se maidoton. Ja sitten päätin tehdä yhteisen kastikkeen vegeille, vegaaneille ja semivegeille. Ja koska meillä on se KSAO:n toimipiste vielä siinä, ruokimme totta kai oppilaitakin ja heidän joukossaan on myös yhtä jos toista ruokavaliota. Muut osuivat jo aiemmin mainittuihin (punalihaton, vegaani, vege) mutta yksi opiskelija on gluteeniton niin, ettei hänelle käy myöskään maissi, tattari, hirssi tai gluteeniton kaura. 

Ensin ajattelin itse, että piece of cake tämäkin. Vegaanikastike helppo, maidoton helppo, paprikaton ja tomaatiton helppo ja gluteeniton(+muut rajoitteet) helppo. Onneksi tein sotasuunnitelmaa jo keskiviikkona ja menin lukemaan nakkipalapaketin tuoteselosteen. Paprikaa ja maissitärkkelystä. Noniin, eli hengenvaarallisesti allerginen sekä gluteeniton(+muut rajoitteet) oppilas tarvitsevat eri nakkia/makkaraa. Hätää ei tietenkään kerennyt syntymään, sillä meillä on Allerin tuotteita olemassa juuri tällaisia tilanteita varten! Minähän en siitä kyllä tiennyt, mutta nyt tiedän. Siinä siis vastaus siihenkin pulmaan. Vegaanikastikkeeseen sain itse valita joko kasvisgrilleriä joka on tofua tai sitten soijanakkia ja päätin mennä kasvisgrillereillä. Pian huomasin sen olleen virhe, mutta palataan siihen myöhemmin.

Aloitin siis aamun pistämällä asemiin isoimman kattilan minkä löysin. Aloitin freesaamalla sipulikuutiot ja tomaattipyreen. Siitä eteenpäin jatkoin niin kuin nakkikastikkeen teossa nyt edetään. Minulta muuten aamulla ennen kokkaamisen aloittamista lounaskokki kysyi että miten aion aloittaa. Hämmennyin kysymyksestä koska kyllähän nyt jokainen osaa nakkikastiketta tehdä. Ja vaikka en nyt jostain syystä osaisikaan, niin olenhan minä nähnyt sen (ja muiden vastaavien kastikkeiden) tekoa miljoona kertaa tuolla. Ja kuka on se joka ei kotona nakkikastiketta ole joskus tehnyt! Kysyn ma. Joten koin siis tämän "miten aiot aloittaa" -kysymyksen vähän aliarvioivana. Tietenkin olisin neuvoa kysynyt jo edellisenä päivänä jos olisin tarvinut. Kun selvisin hämmennyksestäni, kerroin freesaavani ensin tomaattipyreen ja sipulit, jonka jälkeen sanoin että kyllä minä osaan nakkikastiketta tehdä. Oliko viisas veto, en tiedä. Ehkä aavistuksen jo ärsyynnyinkin siitä ja siksi näin sanoin. Emännän kanssa kuitenkin oltiin jo käyty läpi että kuinka paljon kastiketta tehdään jne, niin homma oli mielestäni siltä osinkin selvä. Tosin eihän tämä kollega missään nimessä varmasti pahaa tarkoittanut! Halusi varmasti vain varmistaa että on homma hallussa.

Tässä freesaustilanne ja eeeii nyt kaikki näkevät nakkikastikkeeni salaiset ainesosat! Enpäs ajatellut tätä loppuun asti. Eikun puuttuhaan tuosta ainakin yksi mauste vielä.

Tuoteselosteiden lukeminen osoittautui taas hyvin tärkeäksi. Nimittäin tuo pippurisekoitus jota käytin tähän kastikkeeseen, sisältää paprikaa! Joten sitä en voinut laittaa allergisen kastikkeeseen. Menin mustapippurilla (ja toki parilla muulla mausteella) siinä. Tämä paprikaton ja tomaatiton kastike oli nyt sitten myös sen gluteenittoman (+muut rajoitteet) tyypin yhteinen sen makkaran takia, joten se piti myös jättää suurustamatta maizenalla, joka siis on maissia. Maidottoman omaan laitoin kauraruokakermaa. Vegaaniin kastikkeeseen laitoin kaikkia samoja aineita kuin alkuperäiseen, paitsi että siihen tuli tofumakkaraa ja kauraruokakermaa. Tofumakkara oli virhe! Koska se hajosi ja mureni ja teki kastikkeesta hieman epämiellyttävän näköistä. Itse tietysti söin sitä myös ja maku oli mielestäni hyvä mutta ne murentuneet makkarat olivat vähän ikäviä.

Olemme alkaneet merkitä jotain erityisruokavalioruokia nimillä, etteivät muut niitä syö. Koska sitäkin tapahtuu. 

Siellä lepää linjaston jatkona meikäläisen nakkisoosi! :)

Perjantaina oli meikäläisellä taas salaattibaarivastuu. Vihreä salaatti (toinen pakki tehdään aina valmiiksi kylmiöön myös, siihen laitoin punasalaattiakin kun tykkään miten se piristää muutoin pelkästään vihreää salaattia), porkkanaraaste appelsiininpaloilla, salaattijuustoa, viinirypäleitä ja jo valmiina ollut kana-makaronisalaatti.

Että sellainen viikko. Melko opettavainen, etten sanoisi. Tuli huomattua miten entistä tärkeämpää on aina lukea kaikki tuoteselosteet, vaikka luulisit tietäväsi etteivät ne sisällä sitä mille joku on allerginen. Ja tuli opittua sekin, ettei kaikki allergiat ole niin mustavalkoisia. Mutta keittiöhenkilökuntahan suhtautuu niihin aina vakavasti ja kyllähän se sitten nakertaa, kun käykin ilmi ettei kyseinen henkilö itse suhtaudu vakavasti tai ei sitten olekkaan niin allerginen kuin on annettu ymmärtää.

Ainiin. Muistan kouluttajan sanoneen joskus, että muistakaa kirjoittaa myös niistä epäonnistumisista. No täältä pesee! Nakkikastikepäivänä kaikessa rauhassa tein vuoronperään näitä erityiskastikkeita ja otin niihin vähän väriä sillämikäsenniminyton, no sillä väriaineella :D millä saa kastikkeesta ruskean jos se ei sitä ole mutta haluaa sen olevan. Niin yhden erikoiskastikkeen kohdalla sitä jotenkin lorahti sieltä vähän liikaa, vaikka sitä tosiaan lisätään ihan pikkuisen kerrallaan aina. Ja niin olin jo tehnytkin. Kävi tämä kämmi ja maistoin kastiketta ja mielestäni väriaine maistui siinä selvästi. Se ei maistunut normaalilta. Hihkaisin apua ja vedimme kastikkeen siivilän läpi, laitoimme nakit takaisin pannulle, vähän tätä värjättyä kastiketta takaisin ja jatkettiin kermalla ja vedellä x verran. Maustettiin ja voila! I was back in the game. Eikä ruoka myöhästynyt. 

Loppukevennyksenä astetta hienompi maistelulusikka!