Kohta sataa

Otsikko ei liity mihinkään, paitsi siihen että on nimittäin tällä hetkellä maailman paras biisi se. Videokin on ihan kiva. Olen katsonut sen... muutamasti.

Tällä viikolla suoritettiin hygieniapassi takataskuun, opiskeltiin niitä näitä ja kävästiin opetuskeittiöön tutustumassa. Keittiökledjut oli päällä ja kyllä oli ammattilaisen näköistä porukkaa tupa täysi, sanokaa minun sanoneen. Ja niin, syötiin rusina! En muuten tykkää niistä, että kiitos vaan. (en tykkää monesta muustakaan ruoasta ja ruoka-aineesta, saatatte tulla sen oppimaan tässä opiskelun aikana. Mutta haastan mielelläni itseni)

Tällä viikolla soittelin myös työssäoppimispaikkaa ja sehän lohkesi tästä omilta kyliltä, niin pääsee sitten pyörällä kevään aamuauringossa sotkemaan paikalle. Onkin ollut vähän miettimistä, että mitenkäs tässä pitää samaa kuntoilutahtia yllä kuin ennen koulua, kun en pääse lenkille tai salille ennen kun mies herää ja lähtee, sillä nykyään minä herään ennen häntä ja painun kiireenvilkkaa bussiin. Töiden jälkeen taas mies tahtoo lähteä kuntoilemaan, joten meikä jää kotiin tietenkin passiin. Vaikea se on tapojaan muuttaa, mutta aamulenkit täytyy ensitöikseen muuttaa iltalenkeiksi, näin se on nähtävä. Salille en kyllä mene kuuntelemaan ja katselemaan niitä tämän kylän tosibodareita ilta-aikaan, joten tässä ei auta muu kuin käydä naistenvuorolla tai heti aamutuimaan silloin kun on itseopiskelupäivä. Tällä viikolla itseasiassa kävinkin keskiviikkona aamupäivällä kun meillä oli lapsenvahti.

Tein viikko sitten mansikkabritan, kun hyvän ystäväni piti tulla meille kylään. No ei tullut kun alkoi se lasten sairastelu! Sen sijaan appiukko käväisi rassaamassa motskaria autotallissa joten hän sai iltakahvin nisuksi sitä.

Kas tässä kuva:

Koska meillä oli lasten sairastelun takia tällä viikolla meillä yöpyvä lapsenvahti, käytiin miehen kanssa ulkona syömässä. Käydään aina Amarillossa (koska tykätään siitä), mutta nyt päätettiin mennä Rossoon. Jos en väärin muista, niin ollaan viimeksi kolme vuotta sitten käyty ja sekin oli Haminan vastaava. Nyt käytiin Kouvolassa ja kylläpä jo sisustus oli äärettömän kiva! Olen viimeksi käynyt Kouvolan Rossossa kun se vielä oli Sokoksen yläkerrassa ja se sisustus oli kyllä hirveä. Jotenkin tunkkainen ja tosi vanhanaikainen. Mutta nytpä kun Rosso majailee Coffee Housen entisissä tiloissa, niin avot! Sisustus on tosi kivan nykyaikainen, mutta silti henkii Italiaa. Salaattipöytäkin oli muuttunut italialaiseksi sitten viime käyntini. Hyvä niin, koska porkkanaraastetta saa ABC:ltäkin.

Henkilökohtaisesti tuo lokaatio yleensäkin on vain plussaa. Valittiin tarkoituksella paikka ikkunan vierestä, että voidaan vilkuilla pihalle ja tulisi sellainen tunne että ollaan isommassakin kaupungissa jossa istutaan tunnelmallisessa ravintolassa kun ihmiset vilisevät ikkunan ohi. Noh, todellisuushan oli kuitenkin sitä että reilun tunnin aikana ohi meni ehkä kymmenen ihmistä ja yli puolet katsoivat ikkunasta sisään. Ja ohimenevä liikennekin oli busseja jotka lähtivät asemalta.. Mutta tunnelma oli kohdallaan silti.

Meikäläinen veti tuttuun tapaan vuohenjuustoa (koska se on <3) ja mies pizzaa. Jälkkäriksi vetäisin valkosuklaa-pannacotan ja oli kuulkaas molemmat oikein hyviä. Pizzakin hävisi vastapuolen lautaselta. Erityistä kiitosta ansaitsi paholaisenhillo, joka oli miljoona kertaa parempaa kuin vaikka ABC:lla. Toinen erityistä kiitosta ansainnut oli parmesaani-perunagratiini joka on kuvassa piilossa broilerin alla. Ah! Syödessä palasi mieleen se, kun kouluttaja sanoi etteivät suomalaiset annan palautetta jos ruoka on hyvää. Siispä siitä viisastuneena annoin tarjoilijalle palautetta molemmista ruoista! Ajattelin asiaa omalle kohdallekin, että olisihan se kokkina kiva kuulla että ruoka on ollut erityisen hyvää.

Arki-iltana syömässä käyminen oli siksikin nappivalinta, ettei ravintolassa ollut ruuhkaa. Minä en pidä suurista väkijoukoista tai muutenkaan jos joku paikka on tupaten täynnä ja olkapäät suunnilleen kolkkaa yhteen. Jos naapuripöydän juttujen kuulemiselta ei voi välttyä, niin se kyllä latistaa tunnelmaa.

Jostain syystä löysimme ruoan jälkeen itsemme Filmtownista mättämässä karkkia paperipussiin. Mies antoi minulle kauhan ja alkoi räplätä itse puhelinta. Kun täräytin pussin vaa'alle, hänen ilmeestään oli pääteltävissä miten hän kiitti mielessään itseään että oli antanut minun valvomatta mättää tavaraa pussiin. Sanottakoon sen verran, että pussi maksoi kaksinumeroisen summan ja se ensimmäinen numero ei ollut 1.

Tämä viikko oli aika spesiaali senkin puolesta, että kun meillä kerran oli lapsenvahti kotona, minun ei tarvinnut tukka putkella juosta bussiin ja kotiin tekemään ruokaa ja lämmittämään taloa että muun perheen on mukava tulla kotiin, vaan saatoin kaartaa aseman sijasta Manskille. Kiireetön oma aika on minulle vielä todella vierasta, mutta aion oppia nauttimaan siitä aina kun tilaisuus tulee!

Pläräsin tuossa puhelinta ja kyhäsin sieltä löytyneistä kakkukuvista pienen kollaasin. Tässä on useita joiden ulkonäkö on sinnepäin, mutta näin jälkeenpäin todellakin tietäisin mitä tekisin toisin. Tottakai. Erityinen lempparini on tuo vasemman yläreunan kahden suklaan hyydykekakku, joka oli täydellinen. Alkuperäinen ohje oli kolmen suklaan, mutta tumma suklaa on inhokkilistallani, joten jätin sen surutta pois. Sen vieressä on ensimmäinen ikinä tekemäni voileipäkakku. Täytteenä broileri. Tein sen viime kesänä kun juhlittiin samaan aikaan ostamaamme taloa sekä 2-vuotiasta poikaamme. Kakku hävisi jo ensimmäisen kattauksen aikana.... Vasemmalla keskirivissä on gluteeniton appelsiinin makuinen hyydykekakku, sillä samaisissa juhlissa oli yksi gluteeniton vieras. Sitten on karkkiyllärikakku jonka makua en muista ja jossa on epäsuhtaiset välit, mansikkabrita sekä minttusuklaahyydykekakku jonka röpöläiset reunat suututtavat minua. Miksen viimeistellyt niitä?!?!?!

Näkemiin.

Jättäkää hei kommenttia luokkalaiset. Tai sukulaiset jos ei kukaan muu lue :D Kuka siellä seurailee? Liittykää lukijoiksi tuosta oikealta ->