Morjens.
Olen pitänyt koulunpenkkiä paikallaan viimeksi 2011 kun työttömänä kaipasin jotain puuhaa ja lähdin iltalukioon. Ennen sitä näppäimistö sauhuten opiskelin itseni datanomiksi valmistuen 2008. Sen jälkeen olen ollut huvipuistolaitekuljettaja, koulunkäyntiavustaja, siivooja, työpajatyöntekijä, kirjastovirkailija sekä aina hetkittäin työtön ja tietysti se iltalukio-opiskelija. Näiden jälkeen olen tehnyt pisimmän työrupeamani, nimittäin viisi vuotta ja vähän päälle kotiäitinä. Sanokaapa muuta! Jos ei siinä ajassa ala seinät kaatumaan päälle niin ei sitten missään. Kun tämä seinien kaatuminen rekisteröityi tajuntaani, aloin plärätä ahkerasti mol.fi-sivun avoimia työpaikkoja. Hain, hain, hain ja hain. Sinne sun tänne, minne vaan mihin koulutus riittäisi tai sitä ei erityisesti tarvittaisi. Kirjoitinpa pari avointa hakemustakin. Olisin yhtä hyvin voinut antaa kaikki työhakemukseni lapsille piirustuspapereiksi, sillä kymmenestä hakemuksesta vain yksi poiki kutsun haastatteluun ja yhteen pääsin suhteilla. Tulos: ei töitä.
Olin elänyt osittaisessa "kyllähän jostain nyt töitä saa" -utopiassa ja kun minut sieltä maan pinnalle revittiin, konkretisoitui ajatus uudelleenkouluttautumisesta. Eikun pläräämään lähellä olevaa koulutustarjontaa ja hakemusta menemään!
Nyt olen viikon verran ollut vain muutaman tunnin päivästä äiti ja sitäkin enemmän minä ja ai että se onkin mukavaa, boys and girls. Ensimmäinen viikko on mennyt lähinnä opetellessa ja tutustuessa, mutta kyllähän se opiskelu siellä jo siintää, kun maanantaina tarvitaan kirjaa ensimmäistä kertaa.
Ensimmäisenä päivänä istuessani vieraassa koulussa, vieraassa luokassa vieraiden ihmisten kanssa tunnistin tuntevani osittain niitä samoja tunteita joita tunsin elokuussa 2005 aloittaessani ammattikoulun. Jännitystä, intoa, jopa ehkä pelkoakin. Näin aikuisiällä tosin tuntuu, että tutustuminen on ehkä helpompaa. Tai sitten olen vain aikuistunut ;) Meillä tuntuu olevan melkoisen rento, monista eri lähtökohdista opiskelemaan tulleista koostuva porukka ja se on jees. Kenties tässäkin luokassa istuu joku (jotkut) jonka kanssa natsaa niin, että ollaan vielä vuosienkin päästä kavereita. Terveisiä vaan sille eräälle jonka viereen istuin eräällä ammattikoulun tunnilla parityötä varten vuonna 2005, aavistamatta että hän on minulle match made in heaven ja josta saan elinikäisen ystävän.
Ainiin, meikästä on siis tulossa kokki.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti