Tällä hetkellä lounasruoan teko näyttäytyy silmissäni haasteettomana ja ehkä jopa hieman tylsänäkin. Ja nyt jokainen potentiaalinen työnantaja joka tätä lukee: ei hätää! Mikäli palkkaatte minut tekemään lounasruokaa, teen sen kunnialla ja pistän parastani joka kerta! Siitä ei ole kyse.
Mutta elettyäni ala carte -maailmassa reilun kuukauden, voi olla että sellainen kevyt ylpeys ja asenne
Mutta sitten tammikuun polttavimpaan aiheeseen: viimeiseen työssäoppimiseeni.
Kurvasin koululle, jossa olen aikoinani istunut kuuliaisena oppilaana vuosina 2002-2005 sekä ollut koulunkäyntiavustajana muutaman kuukauden vuonna 2009. Käsi ylös kuinka moni on saanut toppipaikassaan oman privaattipukkarin ja yhtä lailla privaatin suihkulla varustetun vessan?! Jep. Melko jees. Rytkyt niskaan ja keittiöön.
Ja mikäpä siellä ollessa. Tutut uunit, tutut padat. Jopa tutun näköinen tiskikone. Olin ensimmäisenä päivänä jo vähän turhautunut siihen, että kaikki on tuttua. Vaikka siis tosiasiahan se vaan on, että koulun keittiössä tehdään lounasruokaa ja minulla on siitä jo kokemusta. Ja vielä kun lisätään siihen tutut laitteet päälle, niin sepä siitä. Olin tohkeissani kun sinä päivänä tiskin likaisessa päässä ollut kollega sanoi, että hihkaisee kun alkaa purkamaan tiskikonetta niin näen mitä hän ottaa sieltä pois. Jes! Edes jotain uutta ja opeteltavaa: uuden pesukoneen purku. No mutta kuten jo aiemmin mainitsin, se kone ei vain näyttänyt tutulta. Vaan kun kollega vetäisi luukun auki, niin sehän oli himputti vie täysin samanlainen kuin se jota olen koko kesän kasannut ja purkanut! Eli ei uutta siinäkään. Nooh, ajattelin että jos ei muualta haastetta löydy, niin juuri siitä tiskin likaisesta päästä. Kun parkkeerasin itseni siihen, huomasin että hihna liikkuu itsestään. Ok. Seuraavaksi huomasin, ettei siinä ole ollenkaan huuhtelusuihkua. Itse liikkuva hihna kuljettaa tavarat pienen huuhtelutunnelin läpi ennen itse pesua! Voi pyhä paviaani. Tiskissä haastavinta on, että kerkeää sanoa kaikille isoille ja pienille ruokailijoille "ole hyvä" heidän huikatessaan kiitoksen.
Olen ollut joka päivä tekemässä pääruokaa emännän kanssa. Tai tehnyt sitä emännän huidellessa muualla. Sen lisäksi että ruokalassa käy syömässä alakoululaiset (kahdesta eri koulusta) sekä yläkoululaiset, niin keittiöltä lähtee samat sapuskat lähipäiväkoteihin, yhteen alakouluun sekä sellaiseen työkeskukseen. Saan siis tehdä lapsilleni ruokaa töissä sekä vapaa-ajalla ;) Annoksia tehdään aina n. 800.
Maanantaina oli espanjalaista pyttipannua. Ensimmäisessä kuvassa lähtevät pakit ja toisessa kuvassa omat koululle tarjottavaksi jäävät:
Näissä kuvissa toki ainekset ovat vielä sekoittamatta nätisti keskenään. Perunaa, espanjalaisia kasviksia sekä minisoijapyöryköitä. Ja mausteina mm persiljaa ja pippuria.
Minulla on aika vähän kuvia napsittuna, mutta kuten sanoin niin olen aina ollut pääruokaa tekemässä aamulla sekä jakamassa ja pakkaamassa sitä. Muuna aikana teen aina sitä sun tätä. Tässä satunnaisia kuvia joita puhelimesta löytyi:
Tässä pesen pataa. Eli laskin sinne vettä, laitoin pesuainetta ja laitoin tuollaisen harjahässäkän sinne ja pistin pyörimään. Helpoksi on tehty.
Uunimakkarapäivänä lounaani näytti tältä. Semivegenä en tietysti syönyt noita makkaroita, vaan söin falafel-pyöryköitä!
Uunimakkarapäivänä olin vain kolme tuntia töissä, koska täytyi rientää koululle. Päästiin taas Margit Kojon kanssa kokkailemaan hänen reseptejään.
Siinäpä niitä herkkuja mitä tehtiin. Minulle napsahti nakki nimeltä "uunikanaa salvia-sitruunakastikkeessa" ja se olikin kivan raikasta. Se on tuo keltainen kirvelillä koristeltu kananpala keskimmäisessä kuvassa.
Mutta kyllä minä taas mieleni pahoitin. Kokkaus kun alkoi, alkoi aivan käsittämätön härdelli. Jokainen ulkopuolinen juoksi kuin päätön kana keittiössä edestakaisin ja koska olin samassa välissä kahden muun kanssa, kivasti peffamme aina hinkuttivat yhteen kun he jatkuvasti säntäilivät pois siitä välistä. Kerran jopa heistä isompipeffaisempi meinasi viedät minut mukanaan ja meinasin olla könälläni keittiön lattialla. Toinen heistä on meistä kaikista se selvästi vanhin ja se toki lieventää monia asioita, mutta hänen röyhkeä paparazzeilunsa aavistuksen häiritsi minua. Vaikka tuskin niin vanha rouvashenkilö mihinkään someen niitä kuvia sillä punaisella digikamerallaan otti, niin olisin silti toivonut sitä perinteistä "saanko ottaa kuvan" -pyyntöä. Esimerkiksi. Kouluttajan tiedän ottavan kuvia noissa jutuissa ja tiedän hänen myös kysyvän ennen julkaisua että saako laittaa. Tämän rouvan edesottamuksista minulla ei ollut aavistustakaan ja koska hän vaan röyhkeästi tuli kuvaamaan jopa lähietäisyydeltä, päätin kylmän viileästi pyrkiä pois kuvista.
Ja niin minä myös mieleni pahoitin, kun tuli siivouksen aika ja juuri oltiin syödessä puhuttu miten siisteydestä ja siivoamisesta ei keittiöissä enää välitetä. Niin mitä vielä! Vielä kun oli tiskihommaa vaikka kuinka, niin nämä ulkopuoliset kävivät vaihtamassa omat rytkynsä niskaan ja seisoskelivat vaan ovenraossa tai melkein minun ja luokkalaiseni R:n vieressä kun me tiskasimme. Kerran yksi tuli kysymään että onkos tässä nyt vielä mitä tehtävää, niin sanoin että tiskejä pitäisi viedä paikoilleen sitä mukaa kun niitä tuolta koneesta tulee. "No minä en ole koskaan aikaisemmin täällä ollut joten en tiedä niiden paikkoja"
?????????????
Muuten ihan kiva päivä taas!
Seuraavana päivänä tein taas lyhyen päivän, sillä oli Kaarina Suonperän luento koululla.
Kerkesin kuitenkin tehdä lapsosille kanakastiketta! (ja niille aikuisille työkeskuksessa) Sekä jakaa sen pakkeihin.
Mutta se Kaarinan luento. Viihdyttävä neljätuntinen ja mielestäni kaikkien kyllä olisi pitänyt sinne tulla, kun kouluttajakin kerran sanoi että tulkaa kaikki vaikkette ole muuten tuohon suomalainen ruoka tänään- koulutukseen osallistuneet. No teidän häviönne, sanotaanko näin ;)
Päällimmäisenä minulle jäi mieleen Kymen Paviljongin omistajan pikavierailu. Hän kertoi työnhausta ja ensivaikutelmasta ja työntekijöiden ulkoisesta olemuksesta. Melkoisen tatuoitu kun olen, niin tuli kyllä hyvin äkkiä selväksi ettei tuo ole minun työpaikkani ollenkaan.
"Lävistykset ja tatuoinnit ärsyttävät joitakin ihmisiä, ja me emme halua ärsyttää ketään"
Tuolle linjalle kun lähtee, niin aika tarkkana saa olla. Aina jotakin ärsyttää jokin. Mielensäpahoittaminen on suomalaisten uusin harrastus. Mutta minun kaaliini ei mene tämä asia. Tatuoinnit (ja lävistykset) ovat nykyaikaa ja ikävä kyllä ihmiset ovat erilaisia ja erilaisia ihmisiä täytyy tavalla tai toisella oppia sietämään. Se on nimenomaan sitä nykyaikaa! Erilaisuus. Ja se että se on rikkaus. Kyllä varmasti on ruokasi aivan yhtä maukasta vaikka sen tekijällä on tatuointi. Lävistyskorujahan keittiössä ei tietenkään saa ollakaan, joten siitä huoli pois. Mutta! Maistuuko ruokasi sittenkin erilaiselta, jos kuulet että vapaa-ajalla sen tekijällä on lävistyksiä? Onko sillä mitään hiton väliä? Vai onko tuokin sitä kun kynsin ja hampain pidetään kiinni "vanhasta hyvästä ajasta" kun tatuointeja ja lävistyksiä oli vain rikollisilla ja merimiehillä. Noh, onhan työpaikoilla lupa valita työntekijänsä, ei käy sitä kiistäminen.
Mutta hyvänen aika! Miten monta täysin ammattitaitoista työnhakijaa on mennyt moneltakin paikalta sivu suun, kun ollaan keskitytty haastattelussa aivan vääriin asioihin!
No se siitä.
Mieleen jäi myös kaiken maailman etikettiasioita. Ja miten pienillä arjen käytöstavoillakin on väliä. Minulle uusia aterimiakin esiteltiin. Sen sellaista. Eläkää epätietoisuudessa te jotka ette sinne tulleet!
Perjantaina oli makaronilaatikkoa. Monimutkaisin tällä viikolla tehdyistä ruoista minun mielestäni, koska siihen tehtiin erikseen jauhelihamössökkä ja munamaito. Mutta selvisimme! Minä olin munamaitovastaava ja sitten pakkien täyttövaiheessa vastasin täytöistä. Pastat kerkesi emäntä laittamaan (paitsi neljään viimeiseen) mutta minä laitoin jauhelihat ja munamaidot sekä juustoraasteen. Ja laitoin ne uuniin. Tänä päivänä kävin myös useamman kerran salin puolella katsomassa meininkiä. Hirveää sotkua ne lapset saavat aikaan! Tänään muuten myös purkasin tuorekuorman.
Tuossa ylläolevassa kuvassa on lautasmalli ja tällainen on aina linjaston yläpuolella. Kerroin keittiössä jo heti mielipiteeni näistä. Voisiko kuva oikeasti huonompi olla? Mikä ihme on tuo vihreä tausta? Kuulemma nämä ovat uuden uutukaisia, mutta minun silmääni ne näyttivät jo retroilta. Missä on kunnon valaistus? Ja mikä on tuo vihreä tausta oikeasti!
Nyt näin ensimmäisen viikon jälkeen on hyvä vetää pieni yhteenveto mitä on jäänyt mieleen:
Tuossa keittiössä työskentely on erittäin mukavaa. Työt ovat tasaisesti jaettu ja kaikki tekevät osansa. Koskaan ei tule kiire. Työ on helppoa. Lähes kaikella tavaralla on pyörät alla. Aina jonkun työntekijän nimi on Päivi. Yllätyksiä ei tule. Siihen nähden että ruokaa tehdään 800:lle, rekkojen tuomat kuormat ovat pieniä ja myös kylmiöt itsessään. Mutta aina löytyy kaikki ainekset mitä tarvitaan. Kaikista työssäoppimispaikoistani täällä paikassa käytetään eniten kumihansikkaita työskennellessä. Yksi kokeista on ollut tuolla töissä jo silloin kun isäni on käynyt tuolla yläasteen.
Työporukka itsessään on suorastaan ihana. Vanhempia rouvia, paitsi yksi +- äitini ikäinen. Minulla oli ennakkoluulo, että kun tuollaiseen paikkaan menen, niin siellä työhönsä leipääntyneet mummelit tekevät "vaan jotain" ruokaa. Pyh! Nämä kyllä pitävät työstään tai ainakin peittävät sen hyvin jos eivät pidä. Ruokiinhan on ohjeet valmiina, mutta kyllä nämä "sooloilevat" mausteiden kanssa mikä on vain positiivinen asia! Joskus vaihdetaan joku mauste toiseksi kuin ohjeessa ja joskus laitetaan sellaista maustetta mitä ohjeessa ei olekaan. Tykkään tuollaisesta. Ja varoituksen sana muuten jo valmiiksi, tuolla ei mitata mausteita. Liemijauheet minä olen mitannut, mutta en muita mausteita. Ei pidä siis säikähtää niin kuin kesän toppipaikassani kun vapaalla kädellä maustoin yrttikanojani näytössä ;)
Tämän viikon työtuntimäärä: 30 tuntia
Koulutuntimäärä: 8 tuntia
Loppukevennyksenä se samainen paperitehdas jota koko kesän kuvasin aamuin illoin mennen tullen. Nyt eri kuvakulmasta, aamulla klo 6.45:
Ps. Sulatin tänään pakastimen sekä putsasin jääkaapin kotona ja miten kätevä onkaan tuollainen vanhanajan kylmäkellarikomero keittiössä, jonne kävellään sisään ja jossa on hyllyt! Ei haittaisi vaikka jääkaappi hajoaisi ;)
Pps. Tuli jo niin ikävä ala cartea, että tein kotona annosruokaa itselleni ja kaverilleni 8)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti