Soosi ei nyt näissä kuvissa näytä kyllä niin hyvältä kuin livenä. Se oli ikään kuin kermainen kalkkunakastike, jossa oli porkkanaa, kesäkurpitsaa, purjoa ja eri värisiä paprikoita. Aamuisin aina hetki keretään kokkailla ennen kuin suunnataan aamukahville. Siellä on lähes poikkeuksetta aina tarjolla aivan törkeän hyvää höyryssä kypsytettyä luomukaurapuuroa! Jestas että osaakin olla hyvää. Tässä kuva maanantain aamupalastani:
Sitten aamupalan jälkeen alkoi taas se pakkaushärdelli, kun heiteltiin oikeat määrät ruokaa oikeisiin pakkeihin ja oikeisiin laatikoihin ja kyyti vei ne eteenpäin. Sitten alkoikin ruoan jako omiin pakkeihin talon omalle oppilasväelle ja henkilökunnalle. Tsädäm. Kun se homma oli hoidettu, aloin tekemään seuraavan päivän välipalaa:
Mansikka-raparperipuuroa! Ja hyvänen aika miten hyvää siitä tulikaan. Alimmassa kuvassa samaan aikaan puunaan isoa pataa höystön jäljiltä kun teen pienemmässä padassa puuroa.
Värit kyllä vääristyvät melkoisesti näissä kuvissa. Tästä tuli sellaista hempeän vaaleanpunaista visparia!
Ainiin. Olen paristi nyt mitannut ruoan suolapitoisuudenkin. Tuikkasin mittarin kalkkunahöystöön:
Tiistaina listassa seisoi kinkkukiusaus. Tuumasta toimeen!
Tässä kuvanottohetkellä lähtevät olivat jo uunissa ja nämä kuvassa näkyvät olivat meidän omille. Eipä siinä sen kummempaa. Kun sain kiusaukset uuniin, aloin tekemään huomisen eli keskiviikon marjakeittoa jonka kanssa on mannapuuroa, ah.
Mutta sitten kun tosiaan olin saanut kiusaukset pois käsistäni ja silmistäni, oli mehukeiton vuoro.
Kuinka nerokasta ja kätevää on että padassa on myös jäähdytystoiminto! Samaa käytin sen edellispäivänä tekemäni mansikka-raparperipuuron kanssa. Eli kun soosi on valmis, laitetaan sekoitus ja jäähdytys päälle ja soosi kätevästi siinä viilenee suoraan kylmiöön siirrettäväksi.
Jäähdytyksen jälkeen tietysti jaoin kuitenkin marjakeiton ensin pakkeihin. Ensin parit lähtevät ja loput omille ja kylmiöön.
Keiton jakamisen lomassa paistoin siivoojille joulutortut (:D) Pakkaamisen jälkeen olikin ruokailun aika ja sanonpa vaan, että kyllä oli hyvää. Ja en siis syönyt itse tekemääni ruokaa koska siinä oli kinkkua, vaan söin kasviskiusausta jonka oli tehnyt päivän dieettikokki:
Otan aina ihan liikaa margariinia ja loput lähtevät veitsen nokassa tiskiin :/ Aion petrata tässä asiassa. (ja tuo on näkkärin yläpuoli!!)
Ruoan jälkeen kävin pyyhkimässä pöydät toisesta ruokailutilasta (meillä on kaksi eri ruokailutilaa, vanha jossa on samat pöydät ja tuolit ja seinämaalaus kuin missä minäkin olen aikoinani syönyt sekä sitten uusi tila remontin jäljiltä) ja puunasin padan marjakeiton jäljiltä.
Kahvitauon jälkeen alettiin puunaamaan lattiaa!
Toisessa kuvassa on väli, josta minut laitettiin menemään patojen taakse. Pienuudestani on hyötyä suurkeittiössä, hoho! Ja ennen tuonne taakse menoa minut laitettiin menemään uunien väliin ottamaan toisen uunin taakse pudonnut juttu. Eipä mitään, my pleasure!
Keskiviikkona päiväkodeissa oli toiveruokapäivä ja niihin tehtiin nakkikastiketta ja spaghettia. Soosin teko napsahti tottakai meikäläiselle ja mikäs siinä keitellessä!
Kouluilla ja työkeskuksessa oli mannapuuropäivä ja sen hoiti isommassa padassa vieressäni toinen kokki.
Kun olin saanut nakkikastikkeet jaettua oikeisiin pakkeihin ja pakattua mustiin styroksilaatikoihin, puunasin tottakai padan. Kun sen olin tehnyt, sotkin sen uudestaan persikkarahkalla, joka oli seuraavalle päivälle välipala päiväkoteihin ja ip-kerhoihin. Padan jäähdytystoiminto on tässäkin hommassa mahti, kun sillä saa pidettyä rahkan kylmänä koko tekemisen ajan!
Siinä rahkan ainekset kerättyinä. Sitten minun piti vielä etsiä valmiiksi kaikki astiat joissa rahkat lähtevät eteenpäin. Eihän siinä muuten mitään, mutta kun joka paikassa on eri määrä lapsia, niin kyllä sain tovin kaivella mieleni sopukoita että muistin minkä verran meni mihinkin. Toki tietenkin minulle olisi ne kerrottu mutta halusin yrittää.
Tadaa:
On siinä vähän muistettavaa, kun on kuitenkin useampi päiväkoti ja niissä useampi ryhmä lapsia. Alan kuitenkin jo harjaantua hommassa ;)
Sitten kun sain rahkat jaettua astioihinsa ja työnnettyä kylmään, aloin putsamaan toisen padan lattiakaivoa. Jep. Ilmoittauduin vapaaehtoisesti ennen kuin kukaan siitä oli minulle puhunutkaan. En ymmärrä sitä miksi koulussa kaikki välttelivät sitä AINA viimeiseen asti. Muistelen että eräänäkin keittiöviikkona (ma-ke) putsasin lattiakaivot joka päivä. No mut ei muistella pahalla sitä. Tiedän ainakin tehneeni.
Tämän lattiakaivon on suunnitellut varmaan itse saat.. insinööri, koska ei tuossa ole mitään järkeä. Ja ihan sitäkin ajatellen, että yleensä suurkeittiöissä työskentelevät juuri vanhemmat naiset, niin ompa ihan hiton hyvä tuollainen lattiakaivo minkä vieressä joudut polvillasi olemaan ja kauhomaan kädellä ruoanjämiä tuolta likavedestä. Huh! Mutta onneksi se nyt olin minä joka sinne polvistui kauhomaan ja rouvat säästyivät siltä.
Torstain ruokaa en nyt millään muista. Ainiin, muussia ja haukipyöryköitä. Tähän kokkailuun en osallistunut sillä minulla oli aamutuimaan henkilökohtaista lapsiin liittyvää menoa, jonka takia tulin kolme tuntia myöhemmin töihin ja itse se päivän kokkailu jäi minulta väliin.
 |
| Täs mä privaattipukukopissani |
Ainiin! Sen jälkeen putsasin sen toisen padan lattiakaivon myös. Siinä missä ensimmäinen oli niin likainen että siinä meni kaiken kaikkiaan TUNTI, tämän putsasin 20 minuutissa.
Iltapäiväkahvien jälkeen aloin valmistella perjantaita, joka oli tidididii hernekeittopäiväääää! Hernekeitto on niin suosittua tuolla, että sen tekemiseen tarvitaan molemmat padat.
Toiseen pataan tuli herneitä 29 kiloa, toiseen 16. Naureskelin muuten kollegoilleni tuolla, että on muuten ensimmäinen kerta kun koskaan teen hernaria ja onhan se kiva sitten aloittaa näin että sitä tekee neljän hengen sijaan 800:lle. Mutta itseasiassahan isojen määrien teko on niin paljon helpompaa. Ja entistä helpompaa siitä tekee se, että ohjeet ovat valmiina vaikka niissä vähän sooloillaankin. Mutta ei tarvitse hatustaan heittää niitä. Ja Aromi -ohjelmalla on helppo muokata ohjeet syöjien mukaan.
Tuossa yläpuolella olevassa kuvassa olen huuhdellut herneet, jonka jälkeen laskin niihin reilusti vettä johon ne sitten jäivät yöksi lillumaan. Tässä myös käytettiin sitä patojen jäähdytystoimintoa, että vesi pysyi varmasti kylmänä. Toki se sitten sammutettiin kun lähdettiin töistä, mutta onneksi herneet eivät olleet alkaneet käymään kuten kuulemma joskus on käynyt jossain :O
Ja niin valkeni hernekeittoperjantai.
Olin edellisen päivän lopulla hakenut jo mausteet valmiiksi ja sitten heti aamutuimaan keittiöön paukatessani (käsien pesun jälkeen) keräsin loput ainekset. Oli muuten minulle aivan uusi tuttavuus tuo krossattu sianliha. Tai siis krossaus yleensä. En muista että olisi koskaan koulussakaan tullut puheeksi.
Siellä porisee molemmissa!
Siellä pötköttelee isomman padan hernarit kun siitä on jo lähtevät otettu. Tuon päiväinen dieettikokkikin kävi maistamassa hernaria ja sanoi että suolapitoisuus on varmaan 0,5. Hain mittauslaitteen ja sehän se oli. Melko harjaantunut makuaisti :D
Ja siinä pötköttelee meikäläisen lautasella kasvishernekeitto, joka oli hitsin hyvää!
Tiskivastaava lähti aiemmin ja minä sain hoitaa tiskihuoneen siivoilut ja koneen putsailut loppuun sitten iltapäivästä.
En ole muistanut kertoa luultavasti sitäkään, että olen useamman kerran käyttänyt täällä(kin) jäähdytyskaappia. Käytin kyllä siellä annosravintolassakin, mutta sielläkin siitä tuli niin rutiinia etten varmaan muistanut siitä mainita kertaakaan.
Viikon työtuntimäärä: 34 h
Tällä viikolla minulle on alkanut aukeamaan tuon työn hienous. Viime tekstissä ala carte-päissäni kirjoitin jaadijaadia siitä miten kaikki muu on turhaa. Oikeasti, nyt voin sanoa että ei minua hävettäisi tippaakaan sanoa olevani koulun keittiössä töissä. Siis silmäni ovat kyllä nyt auenneet. Tuohan se kaikista tärkein paikka on tehdä ruokaa! Ruokaa joka menee pienille päiväkotilaisille ja koululaisille. Arvokasta ja vastuullista. Toki helppoa se on (minun mielestäni) ja enemmän haasteita haluavalle varmasti puuduttavaa. Olen tajunnut, että toisaalta olen itsekin sellainen joka haluaa haasteita. Mutta toisaalta myös sellainen tietynlainen turvallisuudentunne työnteossa on mukava myös. Siis että aina on se sama määrä syöjiä, ylempi taho on kertonut valmiiksi mitä ruokaa tehdään milloinkin ja ohjekin on valmiina.
Se ala cartessa vähän minun kompastuskiveni ehkä olikin, ettet yhtään tiennyt paljon tulee asiakkaita. Saattoi tulla kymmenen tai sitten tupa täyteen että kädet eivät riitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti